15. maaliskuuta 2016

Voihan Tinder!


Luin maaliskuun Cosmosta jutun Tinderistä. Ja jos oot missannut sen, voit lukea sen jutun tästä. Pakko myöntää, että tuo artikkeli herätti ajatuksia. (Ja nauratti, koska se oli niin totta! Samaistuin siihen tekstiin täysin..) Nelskylä toteaa, että Tinder on tehnyt  meistä sinkuista pinnallisempia, kärsimättömämpiä ja laiskoja. En voisi olla enempää samaa mieltä!

Sen verran taustoja, että oon nyt itse viettänyt reilun puoli vuotta railakasta ja vähän vähemmän railakasta sinkkuelämää. Tein Tinderin melkein heti eron jälkeen, ja se toimi loistavana itsetunnon kohottajana. Kun "mätsejä" alkoi ilmestyä kuin sieniä sateella, tuli olo, että hei mähän kelpaan. Kävin muutamilla treffeillä, mutta tein aloittelijan virheen ja odotin aina liikaa. Enkä nähnyt näitä matcheja kun kerran. Jos ensimmäisellä kerralla ei napannu, en halunnut tavata toista kertaa. Miks mä olisin nähny uudestaan tylsää ihmistä, kun tarjolla oli uusia lupaavia tuttavuuksia?(Todellisuudessa myös nää uudet "lupaavat tuttavuudet" paljastui tylsiksi tapauksiksi... Tai sit mä on vaan liian nirso ja vaativa.) 


Ennen Tiderin lataamista mä pidin itseäni melko kilttinä tyttönä, joka ei anna ulkoisten seikkojen vaikuttaa ensivaikutelmaan, koska ulkonäkö ei kerro ihmisestä juuri mitään. (Ja koska en oo ikinä pitänyt itteeni mitenkään erityisen nättinä tai spesaiaalina, ajattelin, etten mä ole mikään arvioimaan tai tuomitsemaan muita ihmisiä vaan ulkonäön perusteella.) Mut on kasvatettu niin, ettei saa antaa ulkonäön hämätä tai määrittää ihmistä liiaksi. Kiitos vaan äiti, mutta tässä tapauksessa se ei nyt toimi. (Jos mä mietin sitä, että valitsisin kaveritkin vaan ulkoisten seikkojen perusteella, niin Sanna ja Onni ei todellakaan kuuluis mun ystäviin. :* Mäkin teitä <3) Mutta Tinder on tosiaan tehnyt meistä kärsimättömiä. Pinnallisuudesta nyt puhumattakaan! "Ihan ok näköinen" ei riittä syyksi "tykätä" ihmisestä, vaan sen pitää jollain tavalla sykähdyttää. Esimerkiksi pitkät miehet on mulle "SE-JUTTU" , mutta edes pituus ei takaa tykkäystä, jos ulkonäkö  ei muuten miellytä silmää. Tuntuu kamalalta... Oonko mä oikeasti niin pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen?? Olen. 




Nelskylä miettii artikkelissaan myös sitä, että jos meidän vanhemmat olisivat eläneet Tinder-aikakaudella, olisko meitä. Tykkään leikitellä tolla ajatuksella. Oon miettinyt, et jos mun isä olisikin joku miesmalli, ja olisin yhdenyön tuloksena syntynyt äpärä. Tai, että mulla olisi latinoverta! Mut jos ihan rehellisesti sanotaan, nii musta tuntuu, että mua tuskin olis olemassa. Mun vanhemmista toinen olisi voinut vaikka pyyhkäistä vahingossa väärään suuntaan. (Nimimerkillä Itse pyyhkäisin useasti väärään suuntaan.. R.I.P. Välillä pidin hiljaisen hetken kaikille niille kuumiksille, jotka ei koskaan saanu mahdollisuutta mätsätä mun kanssa.) 

Tinderin myötä myös ghostaaminen (eli viesteihin vastaamatta jättäminen, ja tällä tavalla tyypin elämästä häviäminen) on tullut tosi helpoksi. On helpompi jättää vastaamatta viesteihin kuin ilmoittaa epämieluisalle kumppaniehdokkaalle, että hei sori, et ookkaan tarpeeks kiinnostava (tai mun tasoinen) tyyppi. Aina voi myös vedota siihen, ettei viestit tulleet perille, tai Tinder ei ilmoittanut niistä. (Ei sillä, että itse olisin tätä harrastanut.. Mut vinkkinä niille, jotka joutuu inhottavan tyypin viestittelyn kohteeksi.) Siinä vaiheessa, kun numeroita aletaan vaihtamaan, tyyppi alkaa olla vahvoilla. No mutta mun tapauksessa useat näistä "vahvoilla olleista" herroista ei ole koskaan saanu vastausta viesteihin.... Hups! ( Mutta koska tälle käytökselle on luotu oma terminsä,mä en ole ainoa kylmä muija, joka tätä harrastaa!)

Oon välillä myös miettinyt omaa tunnevammaisuuttani. Ja tää ajatus lähti siitä, kun eräs mun tapaama matchi soitti mulle pari kuukautta meidän treffien jälkeen, (ja niiden parin kuukauden aikana tää herra pyysi mua 8 kertaa uudelleen ulos.. Mut oikeesti, aina kun se ehdotti uutta päivää, mulla oli menoa!!! En tehnyt sitä tahallani.. Ehkä. Sain kuitenkin lopulta sanottua, etten ole kiinnostunut hänestä. Hyvä minä!) että mä olen tunnevammaisin ihminen, jonka se tuntee. Olin vähän hämmentynyt siinä tilanteessa, mutta nyt se lähinnä naurattaa. Ja no, oonhan mä tunnevammainen. En ehkä oikeesti tunnevammainen  siinä sen todellisessa merkityksessä, mutta joku sitoutumiskammo mulla on, pakko olla.

Lopulta mä olen luovuttanut Tinderin suhteen. Poistin sen (vaikka tuntui tosi pahalta, siellä oli kuitenkin muutama ihan kivan oloinen tyyppi, joille juttelin) ja aattelin pysyä erossa siitä sovelluksesta. Juttelen parille ihan ok tyypille, joille sorruin antamaan numeroni. Saa nähdä, miten äijän (tai minun) käy. Liikaa mä en kuitenkaan odota. Mutta eihän sitä koskaan tiedä... ;)


<3: Oona 


4 kommenttia:

  1. Tämä teksti piristi kovasti aamuani, onhan tuota tinderiä tullut kokeiltua ja nyt olen parisuhteessa sieltä löytämäni miehen kanssa.

    VastaaPoista
  2. Miks erositte sun poikaystävän kanssa? Ettekö ollu aika kauan yhessä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen et meidän ero ja siihen johtaneet syyt ei kuulu tänne kaikkien luettavaksi. Enkä koe et näitä asioita tarvitsee enää märehtiä. Life goes on!

      Poista